Tietoa meistä In English

Motoristit koulukiusaamista vastaan (MKKV) lähti liikkeelle Tampereella syksyllä 2013 motoristien keskuudessa syntyneestä ajatuksesta kutsua kokoon asiasta kiinnostuneita moottoripyöräilijöitä, jotka ajaisivat ryhmänä kouluihin puhumaan oppilaille kiusaamiseen liittyvistä asioista ja ottamaan siten yhteisönä kantaa koulukiusaamista vastaan.

Motoristit koulukiusaamista vastaan kouluvierailuita on nyt tähän mennessä toteutettu menestyksekkäästi jo kymmenillä paikkakunnilla eri puolilla Suomea ja se on saanut kaikkialla erinomaisen vastaanoton.

Suosion myötä myös kouluvierailujen kysyntä, osallistuvien motoristien määrä ja toimintakokonaisuus on joka suhteessa kasvanut ja sen vuoksi syksyllä 2014 tuli siihen saakka vain Facebook-ryhmänä toimineelle MKKV-kampanjalle aika ottaa organisaationa seuraava askel, joka käytännössä tarkoitti yhdistyksen perustamista.

Syntyi Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV Ry.

Yhdistyksen tarkoituksena on pyrkiä toiminnallaan vähentämään koulukiusaamista ja vaikuttaa yleisellä tasolla myönteisesti koulun ilmapiiriin ja oppilaiden asenteisiin, rohkaista puuttumaan kiusaamiseen ja kannustaa auttamaan toinen toistamme. Yhdistys on voittoa tavoittelematon.

Motoristit koulukiusaamista vastaan on moottoripyöräkulttuurin yhteisöllisyyttä ja motoristien kumppanuutta hyödyntävä, hyvin kansantajuinen kannanotto meitä kaikkia suoraan tai välillisesti koskevaan koulukiusaamisongelmaan, tarjoten omalta osaltaan huomiota herättävän ja näyttävän kanavan tehdä jotain konkreettista koulujen työrauhan ja ilmapiirin parantamiseksi.

Haluamme kouluvierailuillamme kertoa oppilaille, että motoristit eivät hyväksy kiusaamista ja samalla haluamme osoittaa kiusatuiksi joutuneille tukemme ja näyttää ettei heitä ole unohdettu tai jätetty ongelmien kanssa yksin.

Tahdomme kutsua myös sinut mukaan toimintaamme - tekemään työtä jolla on tarkoitus ja joka parhaimmillaan saattaa jopa pelastaa jonkun nuoren elämän.

Jokainen Motoristit koulukiusaamista vastaan merkeissä koulun pihaan ajettu mootŧoripyörä on merkityksellinen, jokainen motoristi on tärkeä. Sinäkin.

Tervetuloa mukaan!

About us In Finnish

A group of motorcyclists got together one autumn evening to discuss bullying in schools. The group felt they wanted to educate young people, and do their share for the community. So the idea of the Motorcyclists Against Bullying in Schools (MABS) got started in Tampere, Finland that autumn evening in 2013. Since then more motorcyclists have joined in.

MABS has run several events around the country, and they have been well received. Due to the success of the work, MABS changed from being a Facebook-group to a registered, non-profitable organisation in 2014.

The organisation's aims are:

  • To educate young people about bullying and its effects;
  • To reduce school bullying;
  • Improve the atmosphere in schools;
  • Improve the pupils' attitude;
  • Encourage and empower pupils to come forward if they have been victims of bullying;
  • Encourage pupils to support each other.

MABS has run several events around the country, and they have been well received. Due to the success of the work, MABS changed from being a Facebook-group to a registered, non-profitable organisation in 2014.

During the visits, we want to tell the pupils how we are against the bullying in schools as well as provide support to the victims of bullying, and show them that they are not forgotten or alone.

We want to invite you to join us – to make a difference, and maybe even save someone’s life.

Every MABS bike is an important part of this cause, as is the rider. That's you!

Welcome!